Kaikkien asia

Kauhajoki, Jokela, ulkomaiset esikuvat. Syrjäytyneet, kiusatut, mielenterveysongelmaiset, maskuliinisen (?) väkivaltakulttuurin läpitunkemat, aseen omistavat. Viisi olosuhdetta, jotka yhdistävät kaikkia tekijöitä, ainakin jotenkin.

Kaksi toimintamallia: "rautaa rajalle", kuri, valvonta, metallintunnistimet, yksittäisten vastuuhenkilöiden viraltapanon tarve (poliisi, poliisipäällikkö, sisäasiainministeri) ; "yhteisöllisyys", välittäminen, huolenpito, kollektiivinen vastuu. Pääministeri nostaa esille elämäntapakriisin mahdollisuuden. Voisiko vastaus kuitenkin piillä siinä?

Länsimaiden suurin elämän missio on, että valtiotasolla, yrityksissä ja yksityisesti voitetaan muut taloudellisessa ja muissa kilpajuoksuissa tai että ainakin pysytään samalla viivalla. Kaikki muu on tälle alisteista. Jossakin vaiheessa valitun johtotähden synnyttämä hyvinvointiutopia kääntyy itseään vastaan. Se piste on jo ajat sitten ohitettu, kun oma, lastemme tai lastenlastemme henki alkaa olla uhattuna.

Paremman, elämää kannattelevan mission luominen on jokaisen asia. Se on pysyvä kollektiivinen vastuu, johon jokainen voi osallistua - iloisesti tai vastahakoisesti, mutta kuitenkin.

Kamaluuden keskellä valoa

Perheemme syksy on alkanut kolkosti. Tyttäreni koulusta surmattiin nuori tyttö aivan koulun alussa ja nyt nuori oppilas surmasi melkein tusinan nuoria ampumalla Kauhajoella, lasten mummulapaikkakunnalla. On järkyttävää, miten heiveröinen on ihmisen elämä ja miten harsuuntuneeksi on käynyt lasteni luottamus turvallisiin koulu- ja elinympäristöihin. Mitä viisaalla arjella voi olla tarjottavana näin mielettömissä tapahtumissa?

Olisivatko yhteisöllisyys ja kyläytyneet verkostot voineet estää Kauhajoen, Jokelan ja Järvensivun murhat? Hyvin toimivissa kylissä olisi ollut mahdollista havaita jo pienen pojan murheet. Niihin olisi voitu vastaa, perheitä olisi voitu auttaa tai ohjata hoitoon, jos sellaiselle olisi ollut tarvetta. Nuorten unelmista olisi oltu kiinnostuneita ja niille olisi tehty tilaa. Heidän maailmantuskalleen olisi voitu etsiä rakentavampaa kumppanuutta. Perään katsojia, raportoijia ja rajaajia olisi ollut. Mutta olisiko se ollut tarpeeksi? - Sitä me emme koskaan saa tietää.

Tämä tietämätömyys ei koskaan saa kääntyä kyynisyydeksi, joka estää meitä edes yrittämästä. Haluan palauttaa lapsilleni omalla yhteisöllisellä elämäntavallani edes joitakin paloja menetetystä luottamuksesta ja kantaa oman kollektiivisen vastuuni tapahtumista ihmisystävällisemmän kulttuurin luomiseksi.

Videoita kirjani julkaisujuhlista

Kirjani Viisas Arki julkaistiin 13.9.2008 Annikin sadonkorjuujuhlissa kotikorttelini pihamaalla.

Siellä juhlittiin monenlaista Annikin korttelista alkunsa saanutta luovuutta. Juhlissa julkaistiin paitsi kirjani, niin myös Liisa Huhdan ja Mikko Kampmanin Annikki-tango cd. Galleriassa juhlittiin myös rakkaan naapurini Johanna Nokireen Arkisia nyrjähdyksiä-taidenäyttelyn avajaisia. Tässä muutamia videoita tapahtumasta:

Uusia kansalaistaitoja 1

Unelmoin joitakin vuosia sitten luovani yliopistoihin Viisauden appropaturin: 20 ov viisauteen. Sisältö oli jo pitkälle suunniteltu, mutta hanke jäi innoittavampien asioiden jalkoihin. Tänään unelmani on laajentunut koskemaan avioliittokouluja, neuvoloita, päiväkoteja, kouluja ja työpaikkoja. Viisaus uutena kansalaistaitona kannattaisi ottaa pohdittavaksi yhä monimutkaistuvammassa maailmassamme.

Nämä uudet kansalaistaidot lisäisivät ymmärrystämme itsestämme, toisistamme ja elämämme edellytyksistä tällä maapallolla. Ne ankkuroisivat meidät lujasti itseemme, antaisivat meille hyvät ongelmanratkaisutaidot ja kyvyt käsitellä stressiä. Ne auttaisivat meitä arvioimaan suunnitellun toimintamme seurauksia laajasti ja syvästi ja antaisivat kyvyn tehdä kokonaisuuden kannalta viisaampia valintoja.

Pesäominaisuuden leviämisen seurauksista

Ihminen toimii KAIKKIEN kannalta parhaiten kun hän on itseensä tyytyväinen, rentoutunut ja tekee jotakin, josta hän on innostunut ja jota hän luonnostaan osaa. Tuollaiseen flow-tilaan pääsemiseen on kaksi edellytystä: sisältä nouseva voimakas intohimo ja/tai hyväksyvä ja kannustava elinympärsitö. Ensin mainitussa on jotakin mysteerinomaista, eikä siihen voi oikein vaikuttaa. Jälkimmäinen taasen on valintakysymys. Kutsuttakoon sitä vaikka pesäominaisuuden levittämiseksi.

Jokaisella on - tai ainakin pitäisi olla - pesänsä. Paikka, jossa on hyväksytty ja arvostettu; paikka jossa saa osakseen ymmärrystä ja kannustusta; paikka jossa on turvassa. Jollakin se on parisuhde ja ystävät, toisella lapsuuden perhe ja suku, kolmannella työ- tai harrasteyhteisö ja neljännellä (kuten minulla) kotikyläni Annikki.

Oikeastaan se voi olla myös missä tahansa kohtaamisessa, koska se lopulta on uteliaan hyväksyvä asenne. Myös silloin kun toinen käyttäytyy omasta mielestäni tyhmästi, voin ajatella tai jopa kysyä, mikä hänen hyvä tarkoituksensa mahtaa olla. Niin absurdilta kuin se ensi alkuun kuulostaakin, niin ihmiset näyttävät tuhoisimmillaankin toimivan hyvistä tarkoitusperistä käsin.

Juopot juovat unohtaakseen, tunteakseen olevansa Joitakin; narkomaanit käyttävät aineita rentoutuakseen, kokeakseen euforiaa tai päästäkseen muihin maailmoihin; lyöjät lyövät päästäkseen eroon ahdistuksestaan tai lopettaakseen sietämättömän tilanteen, varkaat kokeakseen jännitystä tai saadakseen osakseen arvostusta omissa piireissään.
Aina voidaan löytää hyvä tarkoitus ja sen jälkeen voidaan etsiä muita keinoja tuohon tarkoitukseen pääsemiseksi.

Jos pesäominaisuus eli hyväksyvä, arvostava ja kannustava ilmapiiri leviäisi koteihin, päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille, olisi yhteiskunnassa enemmän onnellista, luovaa hyvinvointia ja vähemmän edellä kuvattuja ongelmia. Pesäominaisuuden levittäminen ei siis ole mitään "ämmämäistä heinähattuideologiaa" vaan myös yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistämistä ja sisäisten uhkien torjuntaa.