keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Uuden pelkoa?

Keskusteltuani nyt useammankin ihmisen kanssa kirjani saamista luokitteluista, olen alkanut tulla siihen käsitykseen, että kultasuoni, jonka eilen epäilin löytäneeni on todella olemassa. Ja se taitaa olla meissä jokaisessa asuva tieto siitä, että nykyinen meno ei voi jatkua ja pelko siitä, että sen pitää ja se voi muuttua.

Jollakin ihmeellisellä, itselleni vielä selkiintymättömällä tavalla kirjassani kuvaama elämän malli pikku osioineen haastaa nykyisen elämänmenon perusteet: kilpailun, esineellistymisen, jatkuvan, itseään uudistavan tarvitsevuuden, yksinään pärjäämisen vaateen Siksi se on kiireesti luokiteltava sellaiseksi, ettei siihen enemäpää voi syventyä. Sillä jos yhteenkin kappaleeseen syvenyisi todella, kokeillen ja havainnoiden, voisi joutua arvioimaan ja järjestämään oman elämänsä aivan uudelleen.

Vai mitä sanotte siitä kokemuksesta, että tunteet ovat sisäkkäisiä ja raivosta pääsee mielen tyyneyteen minuuteissa? Tai siihen, että ajatus synnyttää tunteen ja pelkällä kysymyksellä: "onko se totta" ja rehellisellä vastauksella voi päästä pois kauan pyörineestä ajatuskelasta? Tai että oman haluamisen takana on haluamisten ketju, jonka läpikäyminen johtaa minuuteissa rauhaan ja vähempään tarvitesvuuteen, joka kai on tätä hullunmyllyä pyörittävä väkipyörä?

Puhumattakaan monista muista yksinkertaisista hyvinvointia lisäävistä rupattelutekniikoista tai oma-/naapuriapumalleista, jotka rikkovat itsekseen pärjäämisen vaateen, jotka lopulta ovat esinneelistymisen purkamista. Radikaalia? Olen varmaan suurikin agitaattori ja lakkokenraali!

tiistai 18. marraskuuta 2008

Kirjasta saatua palautetta

On aivan ällistyttvää, miten monimuotoisesti kirjaani on kommentoitu. Joidenkin mielestä se on ollut lempeää, ratkiriemukasta innostusta johonkin uuteen ja ihanaan, joidenkin mielestä paluuta vanhaan ja ahdistavaan. On sanottu sen olevan new-agea, kommunismia, hyvinvointivaltion purkamista ja anarkiaa. - Olen tainnut osua varsinaiseen kultasuoneen!

Jos tällainen yksinkertainen ilmiö kuin naapuriapu ja -kumppanuus yhdistettynä pohdintaan globaalista vastuusta ja ihmisen syvimmistä tarpeista ja olemuksesta, herättää noin monimuotoisia reaktioita, siinä täytyy olla JOTAKIN. Mtiä se on, sitä jään pohtimaan.