Yhteisöllisyyden kannattavuudesta

Tätä kirjoittaessani on kulunut neljä vuotta siitä, kun kirjani VIISAS ARKI julkaistiin. Se julkaistiin parahiksi Kauhajoen kouluampumisten aikoihin ja olin tuoreeltaan kommentoimassa ampumisia jossakin ajankohtaislähetyksessä. Kysymys kuului: voisiko yhteisöllisyydellä estää tämän kaltaiset tapaukset? Vastasin ei ja kyllä. Jokainen ymmärtää, ettei kukaan mieleltään terve tee tuollaisia tekoja ja heitä tulee aina olemaan. Yhteisöllinen, naapureitten verkostoitunut arki luo kuitenkin voimallisen kasvualustan lapsille ja paikkaa yhteiskunnan turvaverkon reikiä siellä, missä niitä on.

Tuon tapahtuman jälkeen ampumisia on ollut lisää, on ollut perhesurmia ja koulukiusattuja Enkeli - Eliisoita.
Yhteisöllisyyttä on perään kuulutettu jo usean vuoden ajan, mutta nykysuomalaiselle se on vaikea laji. Pitäisi tervehtiä tuntemattomia naapureita, vaihtaa kuulumisia, ottaa yhteisvastuulle asioita.  Pitäisi ottaa huomioon yksiöllisiä eroavaisuuksia ja saada ne toimimaan yhdessä. Ei oikein jaksa, ei viitti, ei oo aikaakaan. Ehkä se kuitenkin kannattaisi. Joitakin se ehkä pelastaisikin, kannattavuudellaan kannattaisi.

Slow, flow, show!

1 Hidasta vauhtia ja tarkista suunta.

Mahdatko elää omanlaistasi elämää? Mikä on sinun antamaton lahjasi maailmalle tässä ajassa? Miten maailma sinun ansiostasi muuttuu?Jos lama, loma tai sairaus jättää sinut armollisesti työttömäksi, käytä aikasi tämän asian selvittämiseen. Mahdollisuutesi on tullut.

2 Antaudu unelmasi vietäväksi, voit tuntea miten saat lisää virtaa.

3 Näytä mitä tarvitset. Etsi kumppanit. Näytä mihin pystyt. Näytä kuka olet.

Flown satoa

Eräs hyvin rakas ihmiseni heitti sivuhuomautuksena, että impulsiivisuudestani oli ollut hänelle jotakin haittaa. Hän ei koskaan saanut sanottua, mitä se olisi voinut olla. Epäilin sen liittyneen johonkin aikataulujen ja suunnitelmien muutoksiin, joita minulla ajoittain on aika paljon. Flow vie, eikä se aina ole kaikista kivaa.

Aloin itse pohtia flown ja impulsiivisuuden suhdetta ja seurauksia omassa elämässäni, joka on oikeasti ollut käsittämättömän rikas ja ihmeellinen. Ja kas, kaikissa elämääni tai maailmankuvaani muuttaneissa suurkokemuksissa olen toiminut kontrolloimatta, impulsiivisesti, flown kantamana.

Olipa kysymys rakkaiden löytämisestä, innoittavista työtehtävistä, kirjoittamisesta, kohtalokkaista "virhevalinnoista" tai uusia maailmoja aukovista kokemuksista, on kaikissa ollut yhteisenä tekijänä voimakas sisäinen kutsu, tuon impulssin kritiikitön seuraaminen ja siitä syntyvä flow.

Flow on synnyttänyt minut siksi kuka olen. Elämänmittainen kiitollisuuslista on itselleni hyvä muistutus siitä, miten minun kannattaa elämääni elää.

Flowarin elämää

Kun itselleen ja muille näyttäjä alkaa hidastamaan, siirtyvät valintakriteeristön lähtökoordinaatit päästä kehoon, sydämeen ja lähielämään. Joskus keho auttaa sairastumalla tai yhteiskunta lomauttamalla. Sairaana ja työttömänä on mahdollista opetella flowarin elämää. Pakot vähenevät minimiin ja voi virrata sinne, minne sydän ja keho ohjaavat.

Yleensä se tarkoittaa käden ulottuvilla olevaa elämää, ei mitään kohtuuttoman suurta. Lepäämistä kun väsyttää, nukkumista kun nukuttaa, syömistä kun on nälkä (siis todellakin VAIN kun on nälkä). Kun perustaso on tyydyttynyt, alkaa joku pienimuotoinen unelma kutkuttamaan sisukaluissa. Kun sitä alkaa tehdä, syntyy flow. Pakottoman, itseään eteenpäin vievän tekemisen inspiroitunut tila.

Ajan katoamisesta

Näyttäjällä on "aina kiire", jopa lomalla ja vapaa-aikana. Kiire tarkoittaa sitä, ettei saa tehtyä kaikkea, minkä haluaisi tai saa tehtyä, mutta jokseenkin ajolähtöoloissa. Jos kaikki sujuu hyvin, on aikaansaamisen ja tapahtumisen tunne. Jollei, elämä kaatuu päälle. Hermostuttaa, laitetaan isompaa vaihdetta sisään, kiihdytetään vauhtia, priorisoidaan kiihkeästi ja valitaan kiireellisimmät tehtävät ja nopeimmat reitit. Ajan kokemus muuttuu tekemisen kokemukseksi. Elämä muuttuu suorittamiseksi. Aika kiitää ohi, katoaa.

Leppoistajalla (kaikki slow-ihmiset kiittävät tästä mainiosta termistä Timo Koposta. Kiitos!) ei ole kiire. Se tarkoittaa, että valitsee tekemisensä tarkoin. Sanoo ei moneen paikkaan ja monelle ihmiselle. Sanoo kyllä arvokkaimmille asioille ja ihmisille. Pysähtyy oikeasti kysymään, mitä/keitä ne ovat. Tekee rauhassa, mitä valitsee. Tekee asioita, jotka rauhoittavat ja innostavat. Tekee kurjat välttämättömyydet innostavalla tavalla. Hoitaa tukiverkot kuntoon. Pyytää apua. Näkee lähietäisyydelle silloinkin kun katsoo kauas. Tuo ajatuksensa siihen, missä on. Aika pysähtyy, katoaa.

From showtime to slowtime

Aikakausi, jossa nykyisin elän on aika kiireetön ja yhteisöllisesti rikas. Slowtime.

Showtime on aikaa, jonka kulttuuriset uskomukset liittyvät vahvasti yksilöön, kilpailuun ja näyttämiseen. Pitää kokoaikaisesti näyttää ja todistaa muille, mihin pystyy. Ei vähiten itselle.
Jossakin vaihaeessa tuo jatkuvasti lisääntyvän näyttämisen aika alkaa väsyttää. Mikään ei riitä.

Silloin on aika hidastaa, siirtyä slowtimeen.

Slowtime on aikaa, jossa ei ole kilpailua eikä näyttämisen pakkoa. Jokaisella on itseisarvo. Ajalla on itseisarvo. Aika sinällään on merkityksellistä ja anteliasta. Hetkittäin, eikä vasta sitten kun jokin on saavutettu. Tarpeet nousevat välttämättömyyksistä, eikä niitä ole paljon. Aika vähäinen riittää.

Ajasta

Aika on merkillinen elementti elämässämme. Sillä on mittaa: tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, vuosituhansia, aioneja. Aikaa voi mitata kellolla, mutta henkilökohtainen koettu aika voikin olla aivan eri mittainen. Vaikken ole nähnyt rakasta ulkomailla asuvaa ystävääni vuoteen, tiedän että tavatessamme tuntuu kuin olisimme eronneet viikko sitten.

Ajalla on laatuja: se kietoo itsensä osaksi tapahtumia, tunnelmia, ajatuksisa, uskomuksia ja niin meillä on mahdollisuus kulkeutua aikoihin, jotka ovat menneet. Tai aikoihin, jotka ovat vasta tulossa. On sota-aikoja, pula-aikoja, suruaikoja. On kiima-aikaa, hurjaa nuoruutta. On lapsuutta, nuoruutta, keski-ikää, vanhuutta. On rakkauden, rauhan ja luovuuden aikaa.

Kirjoitin tätä blogia viimeeksi marraskuussa. Se tuntuu olevan vuosien päässä. Olen tehnyt itsessäni niin pitkän matkan, että tunnen olevani aivan eri ihminen. Elän eri ajassa. Uskomukseni elämästä ovat muuttuneet ja olen yhä kauempana tästä ajasta, jonka laatuominaisuudet ovat aina vain kiihtyvään kilpailuun liittyviä. Minun aikani on toinen.